Huonekalutehdas Laitala

Huonekalutehdas Laitala Oy on perustettu vuonna 1932. Yhtiön perustaja Toivo Laitala syntyi Pietarissa, jossa hänen isänsä toimi kultaseppä Tillanderin palveluksessa.

 

Ennen vallankumousta hänen perheensä palasi Pohjanmaalle. Liekö isän perintöä, että Toivo hakeutui "arvotavaran" valmistukseen. Vuosina 1925 - 1926 hän kävi Jurvassa veistokoulun oppien valmistamaan tyylikalustoja, lähinnä rokokoo-, kustavilais- ja empiretyylisiä. Ehkä lapsuudessa koettu niukkuus antoi yllykkeen oman yrityksen perustamiseen.

 

Vuonna 1932 hän rakensi Jurvaan tehtaan, jossa valmistettiin tavallisia maalaishuonekaluja. Sota ja tehtaan palaminen keskeyttivät kuitenkin tuotannon. Sodan vielä jatkuessa Toivo Laitala rakennutti kuitenkin rohkeasti uuden tehtaan, keskittyen sodan jälkeen alkaneella jälleenrakennuskaudella kodin huonekalujen ohella myös kauppojen ja liiketalousten kalusteisiin. Laitalassa ammattitaitoiset veistäjät vastaavat koristeveistoksien viimeistellystä laadusta.

 

Raaka-aineena käytämme kotimaista kestävää ja kaunissyistä koivua, sekä tutkittuja ja hyviksi koettuja materiaaleja. Laitala Oy sijaitsee Jurvassa, joka tunnetaan erityisesti puuseppäpitäjänä. Myyntiverkostomme käsittää koko Suomen. Vientikaupalla on merkittävä osuus markkinoistamme.

 

Huonekalujamme viedään niin itään, etelään kuin länteenkin. Lisäksi Laitala Oy on yksi JUNETIN omistajayrityksistä. JUNETIN mallisto ja sen tuotteet perustuvat suomalaiseen, erityisesti Jurvalaiseen puusepän- ja käsityöperinteeseen, yhdistettynä moderniin puuhuonekalujen valmistusteknologiaan.

 

Muita JUNETIN omistajayrityksiä ovat huonekalutehtaat Hakola Huonekalu Oy ja Puusepänliike Yrjö Lintula Oy.

LAATU

Tekniikka ja kokemus herättävät tuotteen eloon 

TYYLILLÄ
VUODESTA 1932

 

Vuonna 1932 hän rakensi Jurvaan tehtaan, jossa valmistettiin tavallisia maalaishuonekaluja. Sota ja tehtaan palaminen keskeyttivät kuitenkin tuotannon. Sodan vielä jatkuessa Toivo Laitala rakennutti kuitenkin rohkeasti uuden tehtaan, keskittyen sodan jälkeen alkaneella jälleenrakennuskaudella kodin huonekalujen ohella myös kauppojen ja liiketalousten kalusteisiin.

Laitalassa ammattitaitoiset veistäjät vastaavat koristeveistoksien viimeistellystä laadusta.
 

DETALJIT

Kauneus syntyy yksityiskohdista 

MEIDÄT TAVOITAT

 

Huonekalutehdas Laitala Oy

Teuvantie 6, 66300 Jurva

 

06-247 4100

hkt.laitala@laitala.com

 


 

 

 

 

© Huonekalutehdas Laitala Oy

0198084-8
 

Rekisteriseloste  

Verkkokaupan toimitus- sekä maksuehdot 

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito